sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

kirppistä ja aurinkoa

töissä pitää kyllä hillitä himonsa. kun tulee kivaa tavaraa, tekisi mieli hamstara kaikki itelleen. mutta oon päättänyt ottaa vain kaikkein välttämättömimmät. tällä hetkellä odottelen kivaa lyhyttä mekkoa ja balleriinoja. (siskon synttäreitä varten ♥)

tässä kumminkin jotain mitä olen sieltä jo kotiini kulettanut.


näitten lisäksi ei kyllä ole muuta kun kaks viinilasia ja valkoinen toppi. ja toi lasipurkki on työkavereilta :) sain sen perjantaina. se oli täynnä karkkia, mutta mässäiltiin ne veljen kanssa.

• • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • •

koska on kesä niin on kiva juoda kylmiä juomia. päätin siis kokeilla jääpalateetä. oon nähnyt saman kahvilla tehtynä, mutta en pidä kahvista niin käytin teetä. keitin siis tavallisesti teetä (musta toffee tee) kaadoin jääpalamuottiin ja annoin jäätyä. sitten vaan jääpalat lasiin ja maitoa perään. SUPER HYVÄÄ!


oon ottanu pari kertaa aurinko. yleensä viikonloppuisin, koska töistä päästyä parvekkeelle ei enää aurinko paista. mutta fillaroidessä kädet ja naama on jo mukavasti ruskettunut. ensiviikonloppuna meinasin käydä katsastamassa yhden uimarannan mistä oli juttuakin paikallislehdessä. näytti mukavalle paikalle. siellä voi olla kooooko päivän auringossa. toivotaan vaan että sääennusteet ei muutu. näiltä näkymin ois aurinkoista ja yli 20 lämmintä :) ♥


huomenna taas työpäivä. mitä nopeemmin kuukaus menee, sen nopeemmin pääsen joensuuhun!! JEE EN MALTA OOTTAA. tästä kesästä tulee superkiva!!

1 kommentti:

  1. Ihania löytöjä oot tehny, tiitti jääpalavinkistä.

    VastaaPoista